Ei mikään pikkujuttu!

Ei mikään pikkujuttu!

Niin sitä ihminen ajattelee, että tuosta vaan pyöräytetään verkkokauppa pystyyn ja kauppa alkaa käydä! Ei muuten mene niin! Voin kertoa nyt jo kokemuksesta, miten paljon työtä vaaditaan hyvän verkkosivun luomiseen. Tietysti voi olla että sinulla on mahtava, omaperäinen tuote tai palvelu, jota ei ole kellään muulla tarjolla tai voit olla raudanluja kauppamies. Näistä huolimatta voi metsään mennä ja huolella. Enkä nyt väitä että minä olisi piirimyyjien mestaruuskisoissa palkittu tai että minulla olisi jotenkin kysytyimmät tuotteet päällä maan, vaan ainoastaan kerron tuntojani oman verkkokaupan rakentamisesta. Se mitä tähän asti olen oivaltanut on, että kuvat on enemmän kuin tärkeitä. Niiden laatu ja selkeys ratkaisevat kiinostaako verkkokauppa ketään. Tietysti rajaaminen ja valinta tulee ottaa huomioon. Itse en osaisi myydä mitä sattuu A:sta Ö:hön, vaan jokaisen minun verkkokaupassa olevan tuotteen on oltava ympäristöystävällinen ja varmistetusti eettisesti, ekologisesti ja mahdollisuuksien mukaan kierrätetyistä materiaaleista sekä ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavasti tuotettuja. 

No niin, kuvaaminen siis ottaa aikaa ja otoksia pitää ottaa tolkuttomasti ja valmiita kuvia vertailla eri käyttötarkoituksiin. Joku kuva toimii paremmin verkkosivuilla toinen taas esim. tuotepakkauksessa. Ei ole ummikolle itsestäänselvää eikä helppoa. 

Lopuksi muutama sana verkkokauppa-alustasta. Finqu on todella selkeä, hyvin ohjeistettu verkkokauppapohja. Kaikki tarvittavat elementit löytyvät helposti ja ne mitä ei löydy on ohjeistettu sekä tekstinä että videoina hyvin. Lisäksi asiakaspalvelu toimii lyhyellä vasteella ja vastaukset sekä avun saa kaikkeen.

Nyt vielä kun kauppa alkaisi käydä yhtähyvin kuin kaikki muu, niin kyllä sitten kelpaisi vaan olla ja laittaa asiakkaille paketteja postiin.

Kommentit

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.